Tämmöistä tällä kertaa

Tässä sohvalla on itse asiassa mukava kirjoitella läppäri sylissä, ainoa vaara on, että nukahdan ja läppäri tippuu...

Elämääni kuuluu ihan hyvää. Ideoita pää täynnä ja energinen olo on huomattavasti useammin kuin ennen levodopaa. On pakko myöntää, että vaikka niin paljon jännitin ja panikoin kyseisen lääkkeen aloittamista, on siitä ollut niin iso hyöty, että pois en sitä antaisi. Tuntuu kuin joku olisi käynnistänyt minut uudelleen. Mutta sitten kun levodopa ei vaikuta, niin voi hyvänen aika, kyllä sen huomaa....

Alkoi nukuttamaan...

Yhdessä eteenpäin, lannistumatta!

Siitä se idea sitten lähti.... Kuva laitettiin aluksi ParkkisPaikalle, sitten Facebookin puolelle.

Tuija & Hopeapaju

Halusimme Tuijan kanssa tehdä tämän näyttääksemme ettei Parkisonin taudin tarvitse tarkoittaa elämän loppumista diagnoosin saamiseen. Totta kai on selvää, että elämä muuttuu jopa hyvinkin vaikeaksi, mutta hyviä hetkiäkin löytyy ja positiivinen asenne auttaa eteen päin (itsepäisyydestäkään ei aina haittaa ole...). Ei meidän tarvitse näyttää "potilailta" ja hävetä tai piilotella. Täristään, mumistaan, heilutaan kuin kännissä konsanaan tai näytetään tuulimyllyiltä kuola poskella. Entäs sitten!?!? Me olemme myös oikeutettuja olemaan oma itsemme, taudista huolimatta. (Tekstin kopioin Facebookin sivuiltani)

And same in English: Tuija and I wanted to make this photo to show that Parkinson's disease doesn't have to mean your life is over. Of course it is clear that your life will change, even to very difficult one, but there are good moments and it helps if you can keep your positive attitude (being stubborn helps too...). We don't have to look like "patients" and be ashamed or hide. We shake, mumble, move like we would be drunks or look like windmills drool on our cheek. So what!?! We have the right to be ourselves, no matter the disease. Good luck, my fellow parkinsons!! (copied from my Facebook pages)