Odottelen tässä Sinemetin vaikutuksen alkamista, että pääsisin kaupungille ja siitä sitten vielä porukoille. En olisi koskaan terveenä ollessa voinut edes kuvitella, että pelkkä pukeminen voisi olla niin raskasta ja uuvuttavaa mitä se nyt on. Kuinka on mahdollista, että toppi, jonka puin tai siis lähinnä tappelin päälleni, voi mennä niin tiukalle rullalle, että sitä saa kiskoa itku silmässä suoraksi? Tai kuinka on mahdollista, että housunlahkeet ovat ainakin viisinkertaisessa taitoksessa, vaikka juuri otit vaatteen käteeni? Asiat joita piti itsestäänselvyytenä terveenä ollessaan eivät sujukaan ihan noin vain...
Mutta nyt Sinemet alkaa tuntumaan ja katkomaan taas kahleet käsistä ja jaloista. Olen kohta vapaa, hetken verran, joten nyt kaupungille!!
T: Hopeapaju
Parkinsonin tauti mukana matkassa
My life with Parkinson's disease... How to do it? My way: stubborn attitude mixed with humor, tears, friends and "enjoy your life now, not later "when you have time"...
glitter-graphics.com
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sinemet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sinemet. Näytä kaikki tekstit
perjantai 28. maaliskuuta 2014
sunnuntai 10. maaliskuuta 2013
Pitkästä aikaa
No huh huh kun tuo aika menee niin nopeasti. Huomasin, että olin päivittänyt tätä blogia viime vuonna, hyi minua... Ja tähän kootut selitykset: siksi koska mutta ehkä ja toisaalta taas...
Ja sitten asiaan...
Vointini alkoi mennä tasaisen hitaasti huonompaan tässä syksyn mittaan enkä enää pystynyt lähtemään liikenteeseen ilman kävelykeppiäni. Kotona raahustin miten sattuu, mutta ulos lähtiessä keppi oli otettava mukaan, sen verran pahasti tuo oikea jalka raahasi perässä (eikä jatkuva huimaus auta asiaa). Kuitenkin eteenpäin pääsee, eri asia millä tavoin ja millä nopeudella.
Joulukuussa kävin lopultakin sopeutumisvalmennuskurssin, eihän tuosta diagnoosista ollut kulunut kuin reilut viisi vuotta. Toisaalta, en kyllä aikaisemmin ollut valmis edes harkitsemaan menemistä sinne. Nyt asiat olivat jo toisin, olin jo päässyt hyväksymisvaiheen yli ja pystyin lähtemään. Enkä katunut, se oli kokemuksena todella upea.
Ja tällä hetkellä voin itse asiassa hyvin. Olen läpikäynyt testejä syväaivostimulaattoria (DBS) silmällä pitäen ja vähän aikaa sitten aloitin syömään levodopaa (Sinemet), lääke, jota toivon, etten tarvitse vielä kauan syödä. Mutta vaikutukset ovat olleet mahtavia, en esimerkiksi tarvitse enää kävelykeppiäni, käsiala on palautunut normaaliksi ja virtaakin riittää taas enemmän!
Jos vaikka saisi päivitettyä tätäkin useammin... In your dreams maybe o.O
Ja sitten asiaan...
Vointini alkoi mennä tasaisen hitaasti huonompaan tässä syksyn mittaan enkä enää pystynyt lähtemään liikenteeseen ilman kävelykeppiäni. Kotona raahustin miten sattuu, mutta ulos lähtiessä keppi oli otettava mukaan, sen verran pahasti tuo oikea jalka raahasi perässä (eikä jatkuva huimaus auta asiaa). Kuitenkin eteenpäin pääsee, eri asia millä tavoin ja millä nopeudella.
Joulukuussa kävin lopultakin sopeutumisvalmennuskurssin, eihän tuosta diagnoosista ollut kulunut kuin reilut viisi vuotta. Toisaalta, en kyllä aikaisemmin ollut valmis edes harkitsemaan menemistä sinne. Nyt asiat olivat jo toisin, olin jo päässyt hyväksymisvaiheen yli ja pystyin lähtemään. Enkä katunut, se oli kokemuksena todella upea.
Ja tällä hetkellä voin itse asiassa hyvin. Olen läpikäynyt testejä syväaivostimulaattoria (DBS) silmällä pitäen ja vähän aikaa sitten aloitin syömään levodopaa (Sinemet), lääke, jota toivon, etten tarvitse vielä kauan syödä. Mutta vaikutukset ovat olleet mahtavia, en esimerkiksi tarvitse enää kävelykeppiäni, käsiala on palautunut normaaliksi ja virtaakin riittää taas enemmän!
Jos vaikka saisi päivitettyä tätäkin useammin... In your dreams maybe o.O
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)